_______________________________________________________________
”Sä vielä kuolet tuohon myrkkyyn” hän sanoi usein, kun eksyin kohti pientä parvekettamme savukeaski kädessäni. Hiljainen ääni ja surulliset silmät, joita halusin totella.
Tiesin hyvin hänen kantansa polttamisestani. Yritin todella lopettaa, mutten onnistunut sitten millään. Purkat, lääkkeet, laastarit… Kaikki oli kokeiltu ja todettu rahan tuhlaukseksi. Hän ei ollut siitä moksiskaan, vaan kehui minua siitä kun yritin. Hänen hymynsä oli vastustamaton.
Hän osasi aina yllättää, osti kukkia ilman syytä, keksi yllätyksiä piristämään arkeamme ja oli aina tukenani. Silti minut yllätti täysin hänen tempauksensa talven kauneimpana päivänä.
”Anna mulle henkoset” hän totesi vaativasti, pieni pilke silmäkulmassaan. Katsoin tyttöäni tyrmistyneenä.
”Tupakkaa? Sinulle?” hän nyökytti päätään lumihiutaleiden leijaillessa hänen hiuksilleen ja naurahti pienesti.
”Anna nyt, joohan?” hän jatkoi. Katsoin vasta sytytettyä savukettani, ja sitten katsoin häntä; siro tyttö vakava ilme kasvoillaan, odottaen jotakin muutakin kuin bussia. Tajuamatta mitä tein ojensin hänelle varovasti savukkeen.
Jo tavasta miten hän piteli sitä, huomasi hänen olevan ensikertalainen. Vapisevin sormin ja epävarmoin liikkein, näin hänen kohottavan sitä kohti punertavia huuliaan ja vetävän tappavaa savua henkeensä. Hän alkoi yskiä rajusti ja kaduin heti, että menin antamaan sen hänelle.
”Oliko miellyttävä kokemus?” Kysyin leikkisästi, mutta oikeasti kiinnostuneena.
”No ei! Maistui juuri samalle kuin haiseekin.” hän mutisi katkerasti. ”Eli helvetin pahalle” Nauroimme molemmat ja hänen bussinsa saapui pysäkille päästäen sihahtavan äänen tulleessaan.
”Hei hei” hän sanoi hyvästiksi ja annoin suukon hänen otsalleen.
”Nähdään” Huikkasin hänen peräänsä, antaen katseeni levätä vielä hetken hänen kauniilla ruhollaan.
Jatkoni ystäväni luo ja vietimme mukavan päivän. Vielä illallakin kotiin matkatessani jaksoin ihastella, kuinka kaunis päivä olikaan ollut.
Nukahdin rauhalliseen uneen hymy huulillani.
Seuraavana päivänä sain puhelun. Minun oma tyttöni oli lähtenyt yksin taivaaseen.
”Sortuisin tupakkaan korkeintaan kuolinvuoteellani” hänen vuodentakaiset sanansa kaikuivat päässäni yrittäen päästä ulos, mutta turhaan.
